YRITYSTÄ PERUSTAMASSA?
Kaikki neuvot yrityksen perustamiseen; toiminimestä osakeyhtiöön ja kevytyrittäjyydestä osuuskuntaan.
Ajankohtaista
Tampereen ja useimpien ympäristökuntien yrittäjyysneuvontaan pääsee digitaalisen neuvojan kautta.
Anna palautetta uudesta palvelupolusta!
Haluamme kehittää palveluamme entistä sujuvammaksi sinulle. Nykyinen palvelupolku (tekoälychat ennen ajanvarausta) on toteutettu yhteistyössä palvelun tilaajan kanssa, ja välitämme kaikki palautteet eteenpäin kehittämistä varten. Palautelomakkeeseen pääset tästä.
Testauta ideasi! Lähetä ideasi rohkeasti meille Ideanapin kautta, luottamuksellisesti. Saat yrittäjyysasiantuntijalta parin arkipäivän sisällä sähköpostitse arvion ideastasi ja ohjeet miten edetä.
Podcastissa jutellaan yrittäjyyden perusasioista rennolla otteella!

Perustettu

Asiakastyytyväisyys (asteikolla 0-5)

Yritystä perustettu

Neuvoa saanutta henkilöä

Yrityksistä toimii edelleen 5 vuotta perustamisesta (kaikista yrityksistä vastaava luku on 50 prosenttia).
Noudatamme toiminnassamme laatusertifikaattia, joka on myönnetty standardin SFS-EN ISO 9001:2015 mukaisena. Vuonna 2001 Uusyrityskeskus Ensimetri sai ensimmäisenä Suomessa ISO 9001:2000 standardin mukaisen laatusertifikaatin yrittäjiksi aikovien ja aloittavien yrittäjien neuvontapalvelulle, ja laatusertifioitu neuvontatyömme jatkuu edelleen!
Ensimetri Oy:n omistaa Pirkanmaan Uusyrityskeskus ry ja Pirkanmaan Yrittäjät ry.

